Avustajarumban pyörittäminen vie voimat
Avustajarumban pyörittäminen vie voimat

Avustajarumban pyörittäminen vie voimat

Avustajien työantajana toimiminen vaatii vammaiselta henkilöltä johtajan taitoja, organisointikykyä ja byrokratiassa selviytymistä. Aina ei ole helppo olla jämäkkä kuin pomo, kun kysymys on omista tarpeista.

Vammaisilla henkilöillä on useita tapoja saada henkilökohtainen avustaja. Avustajamalli riippuu usein asuinpaikkakunnasta: kunta järjestää avustajat tai hankkii ne ostopalveluna, tai henkilö anoo kunnalta palvelusetelin, jonka kautta hän saa avustajan joko kunnalta tai yritykseltä.

Lisäksi on työnantajamalli, jossa henkilö toimii työnantajana, ja kunta hoitaa avustajan palkkakulut.

Monet työnantajat ovat tyytyväisiä tilanteeseen, koska tällöin avustajan voi itse valita. Osa vammaisista joutuu kuitenkin pakolla työnantajaksi, jos kunnalla ei ole tarjota muita vaihtoehtoja.

Joissain tapauksissa se voi olla huono lähtökohta myös yhteistyölle. Kun vieraan ihmisen ohjeistaminen tuntuu hankalalta, oikotieksi saattaa tulla omien tarpeiden taka-alalle siirtäminen. Tai kun avustaja ilmoittaa, ettei pääse töihin tiettyyn aikaan, kompromissiksi tulee helposti omasta asiasta luopuminen.

Vaikeasti vammaisella henkilöllä on useita avustajia, ja mitä enemmän ihmisiä käy omassa kodissa töissä, sitä monimutkaisemmaksi paletin pyörittäminen menee.

– Kaikista vammaisista ihmisistä ei ole työnantajiksi ja siksi heitä ei pitäisi pakottaa siihen, sanoo miehensä omaishoitaja Liisa. Hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

Liisa näkee yhteistyössä suuria epäkohtia. 20 vuotta sitten vammautunut puoliso on pyörätuolissa, mutta ”pää ja kädet toimivat”.

Avustajia on vuosien saatossa ollut kahdeksan. Pitkiä aikoja ollaan menty myös ilman avustajia, jolloin Liisa on tehnyt heidänkin työnsä. Nykyisistä avustajista toinen on työskennellyt pari vuotta, toinen pitempään. Avustajat auttavat miestä vapaa-ajan riennoissa ja kuntoutuskäynneillä sekä autoon ja kotiin liittyvissä henkilökohtaisissa asioissa.

– En jaksaisi millään arjen pyörityksen lisäksi jatkuvasti hoitaa tätä avustaja-asiaa, mutta se on ollut pakko.

Työnantajamalli teettää huolta ja työtä etenkin silloin, kun avustaja yhtäkkiä lopettaa tai jää sairaslomalle. Sijainen on etsittävä omatoimisesti.

Suurin ongelma liittyy Liisan mielestä avustajien työmotivaatioon ja aikatauluihin.

– Miehen omat menot ovat epäsäännöllisiä, ja monimutkaiseksi kaiken tekee se, että menoja pitää säätää vielä avustajien kanssa, joiden aikataulut ovat mitä sattuu. Mieheni ei pysty tekemään avustajilleen tiukkoja aikatauluja.

Toinen avustaja on yrittäjä, toinenkin käy säännöllisesti työssä muualla. Molemmille kertyy kuukaudessa noin 80 työtuntia.

Myös avustajien työmoraalissa olisi Liisan mielestä parantamisen varaa.

– Kokemukseni on, että jos työnantaja ei ole jämäkkä, mitä vaan tapahtuu ja asiat tehdään, miten sattuu.

Liisa arvelee ongelman koskettavan monia muitakin vammaisia, jotka joutuvat tahtomattaan työnantajiksi.

– Jos olet luonne, joka ei osaa vaatia, tai joka ei edes tiedä oikeuksiaan, hyvää siitä ei seuraa.

– Parasta olisi, ettei tarvittaisi avustajia lainkaan. Eniten rasittaa se, että minun on laadittava aikatauluja ja määriteltävä, miten kukakin menee ja tulee.

Lisäksi elämää kuormittaa hillitön byrokratia. Pahinta se on Liisan mielestä omaishoidossa.

– Sieltä pitäisi osata antaa tukea, eikä juoksuttaa luukulta toiselle. Omaishoidon ja vammaispalvelun päätöksiä pitää odottaa viikkotolkulla, ja avustajan kulut menevät aina ensin omasta pussista.

Oma harminsa on avustajien lomissa, joiden tilalle on vaikea löytää sijaista. Nykyisin omaishoitajan ja avustajan tehtävät on eroteltu niin tarkasti, ettei poikkeuksia sallita.

– Kun lähdemme mieheni kanssa reissuun – vaikka sukulaisiin tai ystävien luo – harmittaa, että pitäisi ottaa mukaan vieras ihminen. Hänellehän pitää silloin maksaa myös iltalisät ja lisätunnit. Niinpä olen tehnyt avustajan työt ilmaiseksi, vaikka nykyisin esimerkiksi portaissa auttaminen on lähes mahdotonta.

Liisan mielestä avustajan työnantajana toimiminen edellyttäisi ehdottomasti työnohjausta. Tällaista apua voisivat hänen mielestään järjestää kuntien vammaispalvelut, mikseivät myös vammaisjärjestöt.

Teksti Sirpa Palokari
Piirros Anastasia Kanatkina

Heta-liitosta tukea työnantajille

Monet vammaiset henkilöt ovat tyytyväisiä saadessaan toimia itse avustajan työnantajana. Työnantajamalli lisää itsemääräämisoikeutta ja tuo vapautta omien aikataulujen suunnitteluun.

Työnantajalle lankeaa aikataulujärjestelyjen lisäksi sijaisten ja uusien avustajien etsiminen, mikä tarkoittaa ilmoittelua ja työhönottohaastatteluja. Lisäksi täytyy osata sukkuloida byrokratiaviidakossa.

Neuvoa työnantajana toimimiseen saa Heta-liitosta, joka on avustajien työnantajien liitto. Liitto edistää vammaisten ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta tukemalla hyvää työnantajuutta. Liitossa on tällä hetkellä jäsenenä liki 4 000 työnantajaa.

Heta-liiton puheenjohtaja Jukka Sariolan mukaan työnantajat ovat pääsääntöisesti hyvin tyytyväisiä tilanteeseen.

– Vaikka rekrytointi on haasteellista, hyväksi koetaan se, että avustajan voi itse valita ja hänen tehtävänsä määritellä täysin omin kriteerein.

Työnantajaksi ryhtyminen vaatii tietoa ja rohkeutta. Suurin ongelma on se, jos työnantajaksi joutuu pakolla. Suomessa on useita kuntia, joissa työnantajamalli on ainut vaihtoehto. Sariola arvelee, että vaihtoehdoton malli on todennäköisesti laillista, muttei ”lain hengen mukaista.”

Uuteen vammaispalvelulakiin esitetään, että vammaiselta henkilöltä on saatava suostumus avustajan työnantajaksi ryhtymisestä. Lisäksi hänen on saatava riittävästi tietoa, mitkä tulevat olemaan työnantajan vastuut. Jatkossa maakunnan liikelaitoksen on myös annettava henkilökohtaisen avun työnantajamalliin liittyvää neuvontaa, ohjausta ja tukea.

Uudessa laissa alueellista tasa-arvoa edistetään sillä, että jatkossa jokaisessa maakunnassa tulee olla työnantajamalli.

Jos lakiesitys menee eduskunnassa läpi, se tulee voimaan vuonna 2021.

Lisätietoa: www.heta-liitto/neuvontapalvelut

Jaa uutinen

Kommentoi