Ulla Kulju kuntoutuksen keulakuvaksi
Ulla Kulju kuntoutuksen keulakuvaksi

Ulla Kulju kuntoutuksen keulakuvaksi

Tsemppikummina Ulla Kulju on läsnä Validia Kuntoutuksen tapahtumissa, kertoo tarinaansa ja tapaa kuntoutuksessa olevia ja heidän omaisiaan.

– On hienoa saada Ulla tsemppikummiksi, koska hän on itse käynyt kuntoutusprosessin, sen aallonpohjat ja myös nousukiidon. Ulla on luonteeltaan positiivinen, Validia Kuntoutuksen toimitusjohtaja Kristiina Silver kehuu.

– Olen ollut itse Validiassa kuntoutuksessa ja se oli merkittävä paikka minulle. On kunnia-asia päästä edustamaan niin hyvää paikkaa, Ulla sanoo.

Ulla Kulju alaraajahalvaantui 15-vuotiaana laskettelurinteessä. Hän on sanonut elämänsä alkaneen siitä päivästä, jolloin hän päätyi pyörätuoliin. Ulla opiskeli alkujaan lentokonemekaanikoksi ja myöhemmin venealan insinööriksi. Tällä hetkellä hän suunnittelee päätyönään hissejä Koneelle insinööritoimisto Etteplanin kautta.

Paremmin Ulla tunnetaan vauhdikkaista kilpalajeistaan. Hän on harrastanut vammautumisensa jälkeen kilpapurjehdusta, laitesukellusta ja alppihiihtoa. Varjoliitolupakirjan hän lensi ensimmäisenä alaraajahalvaantuneena naisena Suomessa.

Viime vuonna Silverstonessa alkanut ratamoottoripyöräily on nyt jättänyt muut lajit taka-alalle. Toukokuussa Ulla osallistui Ranskan Le Mansissa ratamoottoripyöräkisaan ja voitti maailmanmestaruuden.

– Menin Le Mansiin miesten sarjaan, jossa olin viides. Koska olin ensimmäinen ja ainoa nainen, kisajärjestäjät halusivat tehdä myös naisten sarjan, Ulla kertoo MM-tittelistään.

Nyt maailmassa on jo brittinainenkin kisalisenssillä.

– Toivon, että hän lähtee ensi vuonna viivalle. Itse haluan uusia naisten sarjan voiton, ja saada miesten sarjassa kolmannen sijan. Se jäi viimeksi kahden sekunnin päähän.

Ensi vuonna MM-sarjaa

Vuonna 2018 ratamoottoripyöräilyn MM-kisat vaihtuvat kolmen kisan MM-sarjaksi.

– Ensi vuonna ajan pääasiassa MM-sarjaa. Suomessa keskityn promohommiin ja tapahtumiin, Ulla suunnittelee. Kotimaan promohommissa Ullan voi nähdä marraskuussa apuvälinemessuilla Tampereella. Ensi kauden pyörän merkki, malli ja sponsorit julkistetaan kevään MP-messuilla Helsingissä.

Moottoripyöräilystä on tulossa Ullalle koko perheen harrastus. Hänen 8- ja 2-vuotiaat lapsensa haluavat itsekin vauhtiradoille.

– Poika ajoi alkusyksystä ekat SM-kisansa minimotolla. Tuloksena oli kuudes sija.

Myös Ullan 2-vuotiaalle tyttärelle on jo hankittuna mopo, jossa on apupyörät.

– Ehkä hän saa kokeilla sitä jo ensi kesänä. Olen varmaankin ainoa äiti maailmassa, jonka lapsilla saa olla mopot sisällä omassa huoneessa, Ulla naurahtaa.
Ullan tarinaa kerrotaan TV2:n Tuhkimotarinoita-ohjelmassa, joka on nähtävissä Yle Areenassa.

Teksti Juha Peltonen
Kuva Timo Porthan

Kuvateksti: Ulla Kuljun ja Validia Kuntoutuksen uuden yhteistyön kunniaksi juotiin kahvit Validian Synapsiassa lokakuun ensimmäisellä viikolla. Kuntoutuskeskuksen väki lahjoitti kenkäfriikiksi tiedetylle Ullalle Minna Parikan suunnittelemat juhlakengät.
– Tuhkimotarinoissa näytettiin kenkäkokoelmaasi. Huomasimme, että siitä puuttuu päheet Parikat, Kristiina Silver sanoi.

Jaa uutinen