Pirjo kerää isoja summia pinssimyynnillä
Pirjo kerää isoja summia pinssimyynnillä

Pirjo kerää isoja summia pinssimyynnillä

Järveltä puhalteleva tuuli viilentää mukavasti helteistä päivää, kun istumme Lohjan Seudun Invalidien kesäkodin Leporannan terassilla ja kuuntelemme Pirjo Piitulaisen ajatuksia pinssikeräyksestä.

Tunnelma on mukava. Puhetta rytmittävät iloiset naurunpurskahdukset ja murteesta pystyy helposti päättelemään, että Pirjo ei ole alkuperäinen lohjalainen. Puheessa helkkyy vahva savolainen aksentti.

– Minä olen lupsakka mansikkapitäjän tyttö. Tulin aikoinaan mukaan Invalidiliiton toimintaan, koska minulla on noita nivelvaivoja ja paljon leikkauksia takana. Melko pian sitten päätin, että haluan tehdä myös itse hyvää vammaisten hyväksi. Siksi lähdin pinssikerääjäksi ja sillä tiellä olen edelleen.

– Koskaan en ole sitä päätöstä katunut. On paljon mukavampi tuolla kentällä olla, eikä murehtia omia sairauksia kotona. Siellä saa ihmisten kanssa puhua ja jutella. Siinä ihan unohtuvat nämä omat sairaudet, Pirjo kertoo.

Kuten kaikilla huippumyyjillä on Pirjollakin omat niksinsä, joilla pinssimyynti helpottuu. Ensimmäinen vinkki on mennä sinne, missä ihmiset liikkuvat, esimerkiksi kauppoihin ja erilaisiin tapahtumiin. Kauppakeskuksiin kannattaa suunnata perjantaisin, jolloin ihmisiä on paljon liikkeellä. Jos mahdollista, Pirjo parkkeeraa rollaattorinsa lähelle Alkon uloskäyntiä. Sieltä tullessa ihminen ei hänen mukaansa kehtaa niin helposti kieltäytyä keräyksestä.

Pirjo on myynyt pinssejä kymmenen vuoden ajan. Monessa paikassa osataankin jo kysyä, milloin iloinen hyväntekijä on taas tulossa keräyspuuhiin. Hyvän kauppiaan tavoin Pirjo ei koskaan jätä myyntitilaisuutta käyttämättä. Jo matkalla keräyspaikalle tulee usein myytyä pinssi tai pari taksikuskille.

Tärkeää vapaaehtoistyötä

Lohjan Seudun Invalideille Pirjon vapaaehtoistyö on tärkeää. Tuhansien eurojen vuotuinen pinssitulo on merkittävä lisä yhdistyksen kassaan. Niillä rahoilla on järjestetty monia retkiä ja tapahtumia jäsenistön iloksi.

Keräyspaikalla Pirjo ottaa aktiivisesti kontaktia ihmisiin, kutsuu lähemmäksi katsomaan pinssiä. Samalla hänellä on oiva tilaisuus kertoa Invalidiliitosta ja oman paikallisyhdistyksen toiminnasta. Pirjon kautta yhdistys onkin saanut monta uutta jäsentä.

– Kyllä minä kannustaisin kaikkia yhdistyksiä lähtemään mukaan pinssimyyntiin. Aloittaa vaikka pienemmällä määrällä ja tilaa sitten lisää pinssejä, jos niitä tuntuu kovasti menevän, Pirjo rohkaisee.

Elokuun lopussa käynnistyvässä pinssikeräyksessä myydään näyttävää kultaista sydänpinssiä. Lue tästä lisää Invalidiliiton kotisivuilta >> Pirjo Piitulainen kehottaa kaikkia yhdistyksiä lähtemään rohkeasti mukaan keräykseen.

Kuvassa: Invalidiliiton Marjukka Lindblom ojensi Pirjo Piitulaiselle kunniakirjan ansiokkaasta vapaaehtoistyöstä vammaisten ihmisten hyväksi.

Teksti Elina Lakso
Kuva Petri Äikiä

Jaa uutinen

Kommentoi