On onni tehdä työtä, josta tykkää
On onni tehdä työtä, josta tykkää

On onni tehdä työtä, josta tykkää

– Validiassa tehdään loistavaa työtä, Leppänen sanoo.

– Kaikki tietävät tämän paikan, ja saamme paljon kehuja. Tämä talo on käsite.

Leppänen aloitti työskentelyn Käpylän kuntoutuskeskuksessa vuonna 1979, opiskeli lääkintävoimistelijaksi ja työskenteli kuntoutuskeskuksissa ympäri maailmaa.

Vuonna 1980 Leppänen erikoistui neurologiseen fysioterapiaan, ja vuonna 1982 hän sai Käpylän kuntoutuskeskuksesta viran.

– On onni tehdä työtä, josta tykkää, Leppänen sanoo.

– Työ on ollut palkitsevaa ja riittävän haastavaa. Olen saanut oppia paljon uutta ja tavata kollegoja maailmalla. Parasta tässä työssä ovat kuntoutujat.

Käpylän kuntoutuskeskuksen aikaan Leppänen hoiti kaikkia kuntoutujia, mutta myöhemmin hän erikoistui selkäydinvammaisten kuntoutukseen.
Validian kuntoutuspalvelut on suunnattu ensisijaisesti henkilöille, jotka tarvitsevat kuntoutusta sairauden tai vamman aiheuttaman aivo- tai selkäydinvaurion tai muun neurologisen sairauden takia.

Kuntoutuja pyritään kuntouttamaan mahdollisimman itsenäiseen selviytymiseen hänen omista lähtökohdistaan käsin. Työtä tehdään kuntoutujan toimintakyvyn eteen kokonaisvaltaisesti ja moniammatillisesti kuntoutustiiminä.

– Vammasta riippumatta kuntoutujan toimintakyky kulkee työn punaisena lankana, Leppänen kertoo.

– Keskitymme yksilölliseen kuntoutukseen, kuntoutujakeskeisyys on meille olennaista. Ohjaamme myös avustajia ja omaisia.

Leppäsen työuran aikana kuntoutuksessa on tapahtunut huimaa kehitystä muun muassa apuvälineiden ja avustajien saralla.

Moneen muuhun maahan verrattuna kuntoutusasiat ovatkin Leppäsen mukaan Suomessa hyvin. Tulevaisuudesta hän on kuitenkin hieman huolissaan.

– Pelkään, että kuntoutusta yritetään romuttaa ja viedä alaspäin. Yksilölliset apuvälineet ovat kalliita, ja on hieman huoli siitä, miten tämä talo istuu sote-uudistukseen.

Työnsä ohella Leppänen on tehnyt vapaaehtoistyötä muun muassa vammaisurheilussa sekä kansainvälisenä luokittelijana.

Lisäksi Paula Leppänen on tehnyt ja kehittänyt koira-avusteista terapiaa vuodesta 2003. Hän on Koirat kasvatus- ja kuntoutustyössä ry:n perustajajäsen. Validiassa Leppänen on käyttänyt koira-avusteista terapiaa aivohalvaus- ja aivovammakuntoutujien kuntouttamisessa.

Teksti Piritta Porthan
Kuva Timo Porthan

Jaa uutinen