Ilman tahdonvoimaa en olisi tässä
Ilman tahdonvoimaa en olisi tässä

Ilman tahdonvoimaa en olisi tässä

Mirja Airas, 72, on taiteilijana hyvin moniulotteinen. Piirtäjänä hän on tunnettu vivahteikkaista hiilipiirroksistaan ja akvarelleissaan Airas edustaa kolorismia ja valon vahvaa käsittelyä.

Airas kuvailee itseään taiteilijaksi, jolla on rajoitteista huolimatta vahva elämisen palo.

– Minulla on tahto tehdä ja halu kokeilla. Voimakkaan tahtotilan sekä hyvien taiteilijaystävieni ansiosta olen löytänyt sopivia oikopolkuja päästäkseni haluamaani päämäärään. Tie, jota olen kulkenut, ei ole ollut kuitenkaan helppo.

Helsingissä varttunut Mirja sanoo kasvaneensa seitsemänlapsisessa perheessä. Arki oli hyvin tavanomaista, kunnes tuli vuosi 1954 ja sairaus nimeltä polio. Lapsihalvaus koetteli kovin ottein myös Airaksen perhettä, sillä kahdeksanvuotiaan Mirjan lisäksi myös hänen kaksi sisartaan sairastui.

– Sisareni paranivat, mutta minä vammauduin. Vasen käteni on lähes kokonaan toimintakyvytön ja oikeassakin on toimintarajoitteita. Onneksi liikuntakykyni on säilynyt, vaikka vasen jalka jäikin ajan myötä toista lyhyemmäksi, Mirja taustoittaa.

Käsien toimintarajoitteista huolimatta Mirja kiinnostui jo lapsena taiteen tekemisestä.

– Rakastin piirtämistä. Olisin tykännyt myös öljyvärimaalauksesta, mutta polion takia työvälineet on täytynyt pitää aina mahdollisimman yksinkertaisina. Yksistään värituubin aukaiseminen on lähes mahdoton tehtävä.

Rajoitteista huolimatta Mirja Airas halusi taiteilijaksi. Lahjakas professorin tytär pääsi vuonna -65 opiskelemaan Taideteolliseen oppilaitokseen, graafisen taiteen linjalle.

Neljän vuoden opintojen jälkeen Mirja jatkoi vielä kahden vuoden ajan maineikkaan Mestari K:n eli professori Pentti Kaskipuron koulussa.
Mirja Airas ei peittele kiitollisuuttaan taiteilijatovereitaan kohtaan.

– Ilman taideakateemikko Outi Heiskasen pyyteetöntä apua en olisi päässyt alkuun. Myös taiteilija Marjatta Hanhijoki on ollut urallani suuren muusan roolissa. On täysin muiden ansiota, että pääsin eteenpäin, sillä olen ollut aina huono tekemään aloitteita. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin taiteilijaystäväni auttoivat minut jopa naimisiin, Airas selvittää hymyillen.

Polion aiheuttama invaliditeetti on ollut Mirjalle läpi elämän pieni mörkö.

– Olen hyväksynyt vammaisuuteni, mutta sopeutuminen on jäänyt puolitiehen. Vieläkin yritän salata invaliditeettini ja olen jopa taitava siinä. Peittelen raajojani ja vältän tilanteita, joissa toimintarajoitteet tulevat esille.

– Käytännön vaikeuksien myötä olen joutunut taipumaan periaatteistani. Käyn esimerkiksi talvisin neljä kertaa viikossa avannossa ja varsinkin saunomisen yhteydessä joudun usein pyytämään ulkopuolista apua. Rohkeuttahan se kysyy, mutta ikävuosien myötä ihminen näköjään muuttuu itseään kohtaan armollisemmaksi, Mirja hymähtää.

Reilut kaksi vuotta sitten Mirja Airas sai aivoinfarktin, joka jätti jälkensä taiteilijan puheeseen.

– Näyttelyitä en todennäköisesti enää pidä, mutta taiteen tekeminen kuitenkin jatkuu. Taide toimii arjen polttoaineena ja antaa elämälleni sekä sisäistä että henkistä voimaa. Vaikka taiteen tekemisen ruuhkavuodet sijoittuvat vuosikymmenten taakse, niin kipinää eivät ikävuodet kuitenkaan sammuta.

Teksti ja kuva Anne Anttila

Jaa uutinen