Vammaisten vaikutusmahdollisuudet jäämässä sote-uudistuksessa hyvän tahdon varaan

Teksti: Elina Akaan-Penttilä ja Petri Pohjonen

Sote- ja maakuntauudistus on suurimpia hallinnon ja kulttuurin uudistuksia. Uudistus etenee vauhdilla ja sen tärkeimpänä tavoitteena on luoda rakenteet, jotka mahdollistavat sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdistämisen asiakaslähtöisiksi kokonaisuuksiksi. Sosiaaliset perusoikeudet nousevat uudistuksen myötä kunnallisen itsehallinnon yläpuolelle.

Vammaisten henkilöiden näkökulmasta uudistuksen tärkeimmät tavoitteet asiakaslähtöisyys, demokratia ja valinnanvapaus vaikuttavat kuitenkin pelkältä puheelta. Esitetyt osallistumiskanavat ovat vammaisten kansalaisten kohdalla demokratian näkökulmasta saavuttamattomissa. Esitetystä maakunnallisesta vammaisneuvostosta ei saa tulla kumileimasinta – pakollista toimielintä ilman minkäänlaista oikeudellista valtaa, toisin kuin esimerkiksi vähemmistökielen vaikuttamistoimielimellä tai romaniasiain neuvottelukunnalla. Epäselväksi jää, mitkä ovat vammaisten henkilöiden todelliset vaikuttamismahdollisuudet. Eri vähemmistöryhmät asetetaan keskenään eriarvoiseen asemaan: perusoikeudet ja yhdenvertaisuus eivät näytä toteutuvan ainakaan demokratian ja osallisuuden näkökulmasta.

Vammaisten ihmisten kannalta demokratia-ulottuvuus on hankala. Demokratiassa toimitaan aina enemmistöjen ehdoilla, joten vammaisten ihmisten ääni ei vaikuta demokraattisen päätöksenteon sisältöön ja lopputulemiin. Vammaiset ihmiset edustavat keskivertokansalaisista poiketen erilaista ja hajanaista vähemmistöä.

Yhdenvertaisten oikeuksien ja tasa-arvoisen kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta on välttämätöntä, että myös vammaisille ihmisille annetaan oikeudellisesti yhtä vahvat mahdollisuudet vaikuttaa ja osallistua heitä itseään koskevaan sekä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kuin muillekin ryhmille. Vammaiset ihmiset ovat keskimääräistä kansalaista riippuvaisempia yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Siitä huolimatta vammaisten ihmisten oikeuksista ja palveluista ovat usein päättäneet muut tahot kuin vammaiset itse.

Tutkimuksissa on havaittu, että vammaiset ihmiset kohtaavat eniten syrjintää sosiaali- ja terveyspalveluissa. Vammaisten ihmisten syrjintä on hyvin monialaista ja sitä tapahtuu kaikilla elämän eri osa-alueilla. Ongelmana on, että vammaisten ihmisten syrjintätilanteita ei tunnisteta. Jotta vammaiset kansalaiset eivät syrjäytyisi ja tulisi syrjityksi myös maakunnallisessa päätöksenteossa, tarvitaan erityistä lainsäädännöllistä turvaa vammaisten oikeuksien toteutumiseksi. Tätä tukee myös uudistettu yhdenvertaisuuslaki, johon lisättiin vammaisuus kielletyksi syrjintäperusteeksi sekä mahdollistettiin positiivinen erityiskohtelu ja kohtuulliset mukautukset vammaisuuden perusteella. Myös Suomen perustuslaki sisältää syrjinnän kiellon. Nämä velvoitteet tulee huomioida sote-uudistuksessa vahvemmin.

Suomi on viimeisimpänä kansallisvaltiona 10.6.2016 ratifioinut YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskevan yleissopimuksen. Yleissopimuksen tultua lain tasoisena voimaan Suomen valtion on noudatettava yleissopimuksen kaikkia velvoitteita ja edistää vammaisten ihmisten oikeuksia. Yleissopimus rakentuu laaja-alaisen syrjinnän kiellon ja yhdenvertaisen kohtelun periaatteilla. Maakuntahallinnon uudistusta on arvioitava oikeudellisesti myös suhteessa yleissopimuksen kansallisvaltiolle asettamiin velvoitteisiin. Yhtenä tällaisena keskeisenä velvoitteena on yleissopimuksen artikla 4.3. Se edellyttää, että laadittaessa ja toimeenpantaessa vammaisia henkilöitä koskevaa lainsäädäntöä ja politiikkaa valtion on neuvoteltava tiiviisti vammaisten henkilöiden ja heitä edustavien tahojen kanssa.

Muun muassa edellä esitettyjen sitovien oikeusnormien valossa on selvää, että on se hetki, jolloin vammaiset kansalaiset vihdoin pääsevät mukaan itseään koskevaan päätöksentekoon. Näin on jo usean muun vähemmistöryhmän kohdalla, puhumattakaan valtaväestöstä. Poikkihallinnollinen yhteistyö yhdessä vammaisten itsensä kanssa on välttämätöntä vammaisten kansalaisten osallistumisen edistämisessä, syrjinnän ehkäisyssä ja elinolosuhteiden parantamisessa.


On lopetettava historiallinen traditio vammaisten kansalaisten toiseudesta hyvän tahdon kohteena ja nostettava vammaisten kansalaisten demokraattiset oikeudet lainsäädännön edellyttämälle yhdenvertaiselle tasolle. Tämä epäkohta tulee korjata lainsäädännön jatkotyössä. Tällaisenaan tilanne on jopa YK:n vammaisten ihmisten oikeuksia koskevan yleissopimuksen ja yhdenvertaisuuslain vastainen.

Kirjoitus on julkaistu myös Aamulehdessä 31.10.2016

Kommentoi