Kotitaloustunneille mars!

Elämä lainehtii. Kuin meri, joka tarjoaa itse kullekin niin tyynet kuin myrskyt. Liki kolme vuosikymmentä ”saman miehen lakanoissa” riitti minulle ainakin hetkeksi. Tarvitsin happea ja etäisyyttä. Se tarkoitti käytännössä sitä, että muutin taloyhtiössämme B-portaasta A-rappuun.

Avustajani joutuivat tarkistamaan työvuorojaan ja hoitamaan minua ja huushollia myös illan myöhäisinä tunteina. Itse huomasin tietäväni liian vähän kodinkoneista ja niiden säädöistä. Silti piti opastaa kesä- ja sairauslomasijaisia kotini saloihin. Samassa huomasin, että nyt viimeistään Pirjo, 56 v. kotitaloustunneille mars!

Tässä on pitänyt opetella uuden imurin, höyrymopin, pesukoneen, uunin ja silitysraudan käyttöohjeet. Olen puuttunut myös kukkasten kasteluun, ikkunanpesuun sekä yleisen siisteyden vaalintaan. Esteetikon silmäni on näissä asioissa ollut aina tarkka, eli maljakoiden, lasivitriinin ja kaikkien kaappien järjestys täytyy nykyoloissa olla korvieni välissä.

Mutta tämä rumba on ollut itse asiassa varsin mielenkiintoista ja haastavaa!

Entäs sitten ruuan valmistus?

Itse olen saanut nauttia koko elämäni muiden kokkailuista. Isosiskoni kävi emäntäkoulun ja valmistui sittemmin restonomiksi. Hän on vimpan päälle käytännöllinen – ja luova ihminen. Veljeni oli kokki. Nuoruudessani myös isä teki fantastista pyttipannua ja muita arkiruokia. Minä sain huidella taivaanrannan maalarina ja kirjoittaa, lukea, reissata sekä viettää aikaani hevosmaailmassa. Äiti leipoi pieniä piirakoita eli ”kottosia” tallivuorojen evääksi.

Sittemmin puolisoni otti keittiön haltuunsa. Hän olisi kuulemma kuollut nälkään ilman grillaustaitojaan. Pikku hiljaa lapsetkin oppivat, että isin työmatkojen aikana tarjolla oli kalapuikkoja, nakkeja ja ranskalaisia sekä lihaperunasoselaatikkoa – en muutakaan ruuhkavuosina keksinyt. Vieraita oli kiva kutsua, kun pöydässä maistuivat esimerkiksi Wallenbergin pihvit isännän tapaan.

Tapaturmani jälkeen vuonna -98 minua ei edes päästetty keittiöön, etten päässyt polttamaan pyörätuolista näppejäni. Eipä silti, en olisi yltänytkään mikroon, tiskikoneeseen, jääkaapin hyllyille tai mankeloimaan vuodevaatteita. Mankelia minä koskaan nähnytkään, kun se tällä hetkellä sijaitsee pohjakerroksessa, jossa on neliömäiset kynnykset.

Nyt kun sijaisia on enemmän, olen tsempannut kauppalistojen ja eri ruokien ohjeistuksessa. Yksi esimerkki: munavoi ei synny siten että keittämisen jälkeen kananmunat huuhdotaan kylmässä vesikattilassa, jolloin kuoret toki lähtevät helposti. Mutta paloittelun jälkeen pitää odottaa vielä tovi ennen kun nokareet sekoitetaan kylmään voihin. Muuten tuloksena on velli.

Tämän jopa minäkin olisin tiennyt. Onneksi munavoi hyytyi tapauksessamme jääkaapin huuruissa tunnin sisällä lämpimien sulhaspiirakoiden päälle voideltavaksi. Näin alkeista siis lähdetään.

Kerroin kavereille tehneeni taannoin elämysmatkaan taksilla. He kysyivät, jotta mihin? Vastasin rehellisesti, että parin kilometrin päässä sijaitsevaan isoon ruokakauppaan. En ole käynyt ostamassa muonaa vuosikausiin. Ostosretki oli hyvin antoisa ja valaiseva. Vertailin hintoja ja olin haltioissani, kun laareista löytyi myös laadukkaita sukkia ja legginsejä. Mistä ne kicksit saa, ellei arkipäivän asioista.

Uusi harrastukseni kuuluu siis kodin piiriin, apukäsiä lainaten. Vakituiset avustajani opastavat vuosien kokemuksella tätä tätiä uudessa elämäntilanteessa. Katson televisiosta nyt eri silmällä joitakin niistä kymmenistä kokkiohjelmista, joita ruudusta tulvii.

Vaatehuolto pyykkipulvereineen ja ohjeineen on jo hallussani. Yritän toki työnantajana olla ”epäniuho” ja ymmärtää sen, että jokaisella ihmisellä on omat vahvuusalueensa. Välillä se on vaikeaa.

Mutta maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

pirjo.kauppinen@hotmail.com

Kommentoi