Epistä!

Taas sama juttu. Olen hakenut Espoon kaupungilta viisi kertaa asuntoa, mutta parin viime vuosikymmen aikana sopivaa kattoa pään päälle ei ole siltä taholta löytynyt.

No ei haittaa – toimittaja osaa toki kahlata lehdet ja netit läpi ja olemme kahden lapsen ja koirankin kera löytäneet nopeahkosti elämäntilanteitamme vastaavan kodin yksityisiltä markkinoilta. Asumiskustannukset ovat tietysti olleet varsin korkeat.

Mutta tarvittavat, suht vaatimattomat muutostyöt ovat menneet kunnassa kaiken kaikkiaan aika järjellisesti läpi.

Keittiön kaappien tai saunan lauteiden pudottamista pyörätuolin tasolle (napin painalluksella) emme ole tohtineet edes ajatella. Onneksi mieheni on ollut loistava ruuanlaittaja! Ja suihkutuolilla on mahtunut juuri ja juuri saunan lämpöön.

Mutta nyt on tullut tenkkapoota tuplasti, kun olen anonut parvekkeelliseen asuntoon lupaa eli luiskaa päästä ”toiseen olohuoneeseen” eli lasitetulle terassille. Siellä ovat avustajien istuttamat kukat, vihreät silkkipuuni ja ennen kaikkea kaunis luonnonmaisema silmien edessä.

Ikkunat saa tietysti auki, joten rulliskin saa tuiki tärkeää valoa, aurinkoa ja happea isolla H:lla. Talvellahan sitä joutuu kyyköttämään monta kuukautta sisällä, kun kehon oma lämmitysjärjestelmä on selkäydinvaurion takia rikki.

”Haettua ramppia parvekkeelle ei myönnetä. Se ei ole välttämätön muutostyö”. Tällainen päätös tuli taas tällä kertaa, vaikka yritin selittää, että pelkästään oven raossa roikkuminen ei vastaa koko ison tilan käyttötarkoitusta. Parvekkeella pääsisin pyöräilemään ja hoitamaan esimerkiksi sovitut fysioterapiat terveellisesti. Luonani kyläilee myös ystäviä, jotka eivät ole tottuneet käsittelemään kärryäni, poistamaan tukipyörää tai viemään minua kolmiosaisen kynnyksen yli – alas ja ylös. Mielestäni olisi kuitenkin ihan ihmisarvoista, että pääsisin vaivatta viettämään kevät-, kesä- ja syyspäiviä ja iltoja hyvässä seurassa, tai vaikka keskenäni.

Kaikkiin muihin hakemiini kynnysongelmiin-, kaapin ovien avautumiseen ja tällä kertaa myös sähköavaimiin päätettiin antaa jo kuudessa viikossa lupa tarkkojen lakipykälien höystäminä. Kiitos siitä Espoolle.

Ainoa asia, mikä evättiin kahdella lauseella ilman Vammaispalvelulain ja -asetusten mainitsemista oli tuo em. ramppi. Se on kuulemma tässä kaupungissa harkinnanvarainen. Tietojeni mukaan näin ei esimerkiksi Helsingissä ole. Kaivanko Haukilahdessa vain nöyrästi taas omaa kuvettani?

pirjo.kauppinen@hotmail.com

Kommentoi